Autouutisia
Helsinki Motorsport Weekendin tapahtumapaikka varmistu |
| Julkaistu 23/03/2010 klo 22:16 |
Helsinki Motorsport Weekend ja Helsingin Kaupunki ovat solmineet sopimuksen, joka oikeuttaa tapahtuman järjestettäväksi Helsingin
Kalasatamaan 7-8.8.2010.
- Suuri kiitos kuuluu Helsingin Kaupungille, joka on ollut projektissa hyvin mukana ja haluaa selvästi että moottoriurheilua nähdään vielä pääkaupungissamme. Voi olla että tämä on viimeinen kerta kun Helsingissä moottoriurheilua nähdään tässä mittakaavassa, sillä tilat näin lähellä keskustaa alkaa käymään vähiin, kertoo Helsinki Motorsport Weekendin projektijohtaja Toni Ahokas.
Tapahtumaviikonlopun aikana moottoriurheilutähdet eri lajeista ajavat kolmella eri kilpa-autolla. Nopeimmat kuljettajat selviytyvät sunnuntaina ajettavaan grande-finaaliin. Helsinki Motorsport Weekendin idea on hyvin yksinkertainen, mutta mielenkiintoinen.
- Alunperinhän tällä konseptilla järjestettiin kilpailut edesmenneen Henri Toivosen kunniaksi ja mielestäni tämä Race Of Champions-kilpailut on kiertänyt Suomen vähän liiankin kaukaa. Suomalaiset ovat aina pärjänneet hyvin tässä kilpailussa ja nyt voisi sanoa että suomalaiset haastavat muun maailman, nauraa projektijohtaja Ahokas.
Kuljettajakaarti kasvaa
Tähtikuljettajien listaa päivitetään koko ajan ja mukaan on taas liittynyt uusia kuljettajia, mutta ei todellakaan mitään tuntemattomia nimiä. Nelinkertainen rallin maailmanmestari Tommi Mäkinen, rallin MM-sarjassa Fordin tehdaskuljettajana ajava Jari-Matti Latvala, norjalainen S2000-Cuppia WRC-sarjassa ajava Eyvind Brynildsen ja todellinen ratamestari Toni Vilander GT-autojen parista.
- Tapahtumassa nähdään monia hienoja ja ennennäkemättömiä taistelupareja. Vanhat konkarit kuten Tommi Mäkinen ja Harri Rovanperä asettuvat samalle viivalle nuorten nälkäisten kuljettajien kanssa. Miten Mika Kallio pärjää kun ajetaan neljällä pyörällä ja onko Markko Märtinin vauhti vielä tallella? Nämä ovat kysymyksiä mihin saa vastauksen vain ja ainoastaan paikanpäällä, nauraa Ahokas.
- Puoli vuotta ollaan nyt Mikko Hirvosen kanssa puuhailtu tämän kanssa ja Mikko on ollut loistava viestinviejä maailmalle. Tämän takia meillä on jo noin 20 kuskia kasassa ja tätä vauhtia tähtikuskeja nähdään Helsingissä lähelle 40, joka taitaa olla jonkinlainen ennätys, summaa Ahokas. Helsinki Motorsport Weekend järjestetään 7-8.8.2010, mutta lipunmyynti jo aloitettu.
- Tapahtumaan pääsee vain innokkaimmat sillä katsojien kokonaismäärä ei pilviä hivele. Haluamme antaa kaikille katsojille mahdollisuuden nähdä kisan alusta loppuun. Kalasatamaan rakennetaan stadiontyyppinen ratkaisu, mistä katsojan on helppo seurata kisan tapahtumia, rata on vauhdikkaampi
ja haastavampi kuin Race Of Championsin stadionradat, lupaa projektijohtaja Toni Ahokas.
Tähän mennessä julkaistut kuljettajat:
Mikko Hirvonen
J-M Latvala
Matthew Wilson
Sebastien Ogier
Markko Märtin
Mika Kallio
Petter Solberg
Henning Solberg
Matti Rantanen
Emma Kimiläinen
Kristian Sohlberg
Patrik Sandell
Mattias Therman
Harri Rovanperä
Toni Gardemeister
Toni Vilander
Tommi Mäkinen
Eyvind Brynildsen
Lisätietoa tapahtumasta: www.hmw.fi
Yhteystiedot media@hmw.fi tai info@hmw.fi